|
II valtakunnallinen GLOBE-tapaaminen
Utajärven
Rokualla 10.-12.4.1997
- Kokoontumisen aluksi Utajärven kunnasta, alueesta ja
GLOBE-ohjelmasta kertoilivat kunnanjohtaja Kyösti Juujärvi,
rehtori Tapani Blomster ja koordinaattori Heikki Hirvonen. Avajaisten
jälkeen osallistuttiin lehdistötilaisuuteen ja tutustuttiin
yläasteen aulan GLOBE-näyttelyyn.
- Metsäntutkimuslaitoksen kuvioista esitelmöi Muhoksen Metlan
johtaja Eero Kubin.
- VAPO:n turvetuotantoa ja turpeen ominaisuuksia esitteli geologi
Päivi Peronius. Keisarinsuolla
kävimme katselemassa rekan
lastausnäytöstä Eino Ämmänpään
johdolla.
- Erämaa Keskellä Suomea -projektiin tutustuimme
käytännössä hiihtelemällä nauttimaan
poronkäristystä Rokuan suurimman supan Syvyydenkaivon reunalle
Heikki Räisäsen kotakylään.
- Rokuanhovilla nautittiin iltasaunasta.
- Aikaisin perjantai-aamuna siirryimme Muhokselle Leppiniemen
vesivoimalaan. Tiedottaja Tuomo Starck johdatteli porukan Oulujoen
pohjalle asti ja kierrätti museossa sekä esitelmöi IVO:n
energiantuotannosta.
- Ilmatieteen laitoksen meteorologi Leena Neitiniemi-Upola
Rovaniemeltä kertoi säähän liittyviä asioita ja
teetti sääennustuksia hyvin mielenkiintoisella tavalla.
- Iltasella mahdollistui uintiretki Rokuan Kuntokeskukseen. Raimo ja
Lukion Flikat ilahduttivat illanviettoa Hovilla.
- Lauantaina tutustuimme yläasteella oppilaiden kokoamaan Suomen
GLOBE-seuranta-näyttelyyn. Työpajoissa tarjottiin neljä eri
ohjelmaa: Taina Kaivola esitelmöi GLOBEsta kokeellisen oppimisen
runkona, Tarja Rauma opetti veden alkaliteetin ja happipitoisuuden
määrittämistä, Pekka Tikkanen Excelin
käyttöä ja Liisa Pirjola opasti ajatukset LACOM-ohjelman
syövereihin.
- Seminaarin lähtöjäähyväisiksi seurattiin
yläasteen Talvikki-kerhon valmistaman jättikaivuri Marionin
pienoismallin työnäytöstä.
|