0-3. -luokkien oppilailla on koulukuljetus yli 3 kilometrin koulumatkalla.
4-6. -luokkalaiset, joiden koulumatka on yli 5 kilometriä saavat ilmaisen koulukuljetuksen.
Oppilaiden koulukyydit tulevat pääsääntöisesti Keskuskoululle, josta oppilaat kävelevät Kirkonkylän koululle.
Iltapäivällä paluukyydit klo 12.10, klo 13.10 ja 14.10 lähtevät Kirkonkylän koululta.
Klo 15.10 ja poikkeavasti loppuvina päivinä (jolloin kaikilla oppilailla loppuu yhtä aikaa koulu) lähtevät koulukyydit Keskuskoulun päädystä.
Liikennöitsijöiden puhelinnumerot:
Suorsan liikenne 08-5421 420 tai 0400-925 867
Unto 050-5727 275
Mikkonen 050-3631 164
Mörö 08-5350 610
Valppu 0400-815 562
Hentilä 0500-280 405
Lasten tuominen omalla autolla kouluun ja hakeminen koulupäivän päättyessä kotiin aiheuttaa haittaa ja vaaratilanteita, mikäli autot liikkuvat koulun piha-alueella. Niinpä olemme sopineet, että oppilaiden nouto ja jättö tapahtuu seurakuntatalon parkkialueella tai pysäkillä.
Kyydityksessä oleville oppilaille on järjestetty odotustunti, jos ns. välikyyti ei lähdekään heti koulutyöpäivän päätyttyä. Koulu järjestää valvonnan odotustunnin ajaksi. Odotustunnilla oppilas on koulun vastuulla eli oppilas ei saa silloin poistua koulusta. Jos vanhemmat hakevat lapsen, siitä on tiedotettava opettajalle / odotustunnin valvojalle (ennakkoilmoitus kirjallisesti).