OPPILAANOHJAUS
Yleiset tavoitteet
Opinto-ohjaajan toimintaympäristö ja yhteistyötahot
Yläasteen oppilaanohjauksen tarkoituksena on TUKEA ja AUTTAA oppilasta niin, että hän selviää mahdollisimman hyvin opiskelustaan peruskoulussa. Lisäksi pyri- tään lisäämään oppilaan VALMIUKSIA ja tarjoamaan VÄLINEITÄ tavoitteena onnis- neidenTavoitteena on itsenäinen, muut huomioon ottava, myönteisesti asennoituva ja itseään kehittävä persoonallisuus
Yläasteen oppilaanohjauksen järjestämiseksi tulee varata vähintään 12 tuntia koulua kohti ja 0,1 tuntia oppilasta kohti, jossa 12 tuntia sisältää yhteys-, tiedotus- ja organisointitehtävät ja 0,1 tuntia x oppilasmäärä mm. luokkatunnit ja henkilökohtaisen ohjauksen (Opetushallituksen kirje 8/430/93).Luokkamuotoisessa oppilaanohjauksessa käsitellään ensisijaisesti sellaisia kaikkia oppilaita koskevia oppilaanohjauksen alueita, joita ei ole tarpeen tai mahdollista käsitellä jokaisen oppilaan kanssa erikseen. Lisäksi jokaisella oppilaalla tulee olla mahdollisuus saada riittävä määrä henkilökohtaista ohjausta opiskelunsa ja uranvalintansa tueksi.
Ohjauksen avulla tuetaan erityisesti niitä nuoria, joilla on opiskeluun liittyviä vaikeuksia tai jotka ovat peruskoulun jälkeen jäämässä ilman jatko-opiskelupaikkaa.Päävastuu yläasteen oppilaanohjauksen toteuttamisesta on opinto-ohjaajalla.
OPON TYÖN JAKAUTUMINEN:
1) Luokkatunnit (määritelty jäljessä)Arviointi
2) Yksilö- ja ryhmäohjaus
3) TET-organisointi koulun tasolla; työelämään tutustuttaminen muodostaa kokonaisuuden, joka alkaa ala-asteelta ja jatkuu yläasteelle (ala-asteella toteutetaan yhden koulupäivän mittainen TET, joka on lähinnä jommankumman vanhemman ammattiin tutustumista ja yläasteen TET määritellään jäljessä kunkin luokka-asteen kohdalla)
Tiedottaminen ala-asteilla siirtymisestä yläasteelle, opintojen valinnaisuudesta, koulun ulkopuolisesta oppilaanohjauksesta (TET, vierailut ym.), yhteishausta jne.
Yhteistyö eri tahojen kanssa (määritelty jäljessä; kuvio)
4) Oppilashuoltotyössä mukana oleminen (mm. oppilashuoltoryhmä)
5) Koulun kehittämistyössä mukana oleminen
Kurssisisällöt
Kaikilla luokka-asteilla: palautekeskustelu, oppilaan itsearviointi, työnantajan palaute TET-jaksosta.
7. luokka
OP1
Tavoite
Yläasteen opiskeluun perehdyttäminen, opiskelutaitojen kehittäminen, itsetuntemuksen lisääminen ja kypsyminen valintojen tekemiseen.Sisältö
1) Yläasteen kouluun tutustuminen
2) Opiskelutaito ja oppimistulosten arviointi
3) Itsetuntemus ja terve itsetunto
4) Nuoruusikä ja aikuiseksi varttuminen
5) Valinnaisuus ja opinto-ohjelman laatiminen
6) Työelämä- ja ammattitietous
Työtavat
Opinto-ohjaaja tiedottajana, tukioppilaat opastajina, vierailijat asiantuntijoina tunnilla,
yksilö- ja ryhmätyöt, työpaikkavierailuja,TET (2pv: koulun keittiö ja Utajärven
hoitolaitokset ja erityiskoulu), yksilö- ja ryhmä-ohjaus (mm. tulohaastattelu, opinto-
ohjelman valitseminen, koulunkäynnin tukeminen)8. LUOKKA
OP2
Tavoite
Koulutusjärjestelmään tutustuminen, ammatinvalintaan vaikuttavien tekijöiden selvittäminen, työvoimatoimiston palveluihin tutustuminen ja ammatinvalinnan tukeminen.
Sisältö1) Elinkeinorakenne ja sen muuttuminen
2) Koulutusjärjestelmä
3) Ammatinvalintaan vaikuttavia tekijöitä
4) Työvoimatoimiston palvelut
5) Ammatteihin tutustuminenTyötavat
Opinto-ohjaaja tiedottajana, pari- ja ryhmätyöt, ammattihaastattelut, tutustumiskäynnit,TET 1 vk, yksilö- ja ryhmäohjaus (mm. ammatinvalinta, koulunkäynnin tukeminen).
Kurssin laajuus on 19 tuntia (½ kurssia).
9. luokka
OP3
Tavoite
Uransuunnitteluun ja jatko-opintovalmiuksien saavuttaminen, valmistautuminen työelämään.
Sisältö
1) Ammatteihin tutustuminen
2) Ammatinvalintaratkaisun syventäminen
3) 2. asteen vaihtoehdot
4) Opiskelu 2. asteella; opiskelu ulkomailla
5) Yhteishaku
6) Työelämän pelisäännöt
7) Yrittäminen ammattina
8) Opintojen rahoitusTyötavat
Opinto-ohjaaja tiedottajana, vierailijat tunneilla, työpaikkavierailuja, vierailut 2. asteen oppilaitoksiin, ammattihaastattelut ja -esitelmät, yksilö- ja ryhmäohjaus (mm. ammatinvalinta, jatko-opinto-ohjelman suunnitteleminen, koulunkäynnin tukeminen),
TET 1 vk syksyllä ja 1 vk keväällä.