Hallig Hooge.
paratiisi Pohjanmeressä



Teksti ja kuvat:
Timo Pakonen, biologian lehtori, Utajärven yläaste ja lukio


Keväällä 2001 Utajärven keskuskoulun 9C-luokka päätti kolme vuotta kestäneen
Comenius-projektin, RIVERin, vierailulla ystävyyskoululle Saksaan.
Koulumme hampurilaisen yhteistyökoulun Rudolf Steiner Schule Bergstedtin oppilaat tutkivat Elben sivujoen, Alsterin,
ominaisuuksia ja alueen elinkeinoja sekä Friisien Hallig Hooge-saaren luontoa. Me tutkimme
Oulujoesta samoja ominaisuuksia projektin vetäjän Marjaana Petäjän johdolla. Jokivedestä mitattiin
viikoittain lämpötila, johtokyky, kuultavuus, happamuus, happi, alkaliniteetti sekä nitraatti.
Tutkimustuloksista oppilaat tekivät yhteenvetomonisteen, jonka vaihtoivat hampurilaisten tekemään vastaavaan.
Oulujoen luonnosta ja toiminnasta he kuvasivat videon kesällä 2000.
Kouluaikana he editoivat materiaalin. Valmis video luovutettiin Steiner-koululle samoin kuin
oppilaiden kesän aikana keräämä herbaario Utajärven kasveista.

Muutos oli melkoinen, kun toukokuun 24. päivänä astuimme koneesta Hampurin
lentokentälle kuumaan kesähelteeseen: lähtiessämme aamuvarhaisella Oulunsalon kentälle
Utajärveltä koulun Globe-sääaseman lämpömittari näytti vain +0,3 astetta.
Hampurissa kuljimme busseilla ja metrolla: U-, S- ja A-Bahn .junien käyttö tuli
tutuksi.


Majoituimme aluksi suomalaiseen merimieskirkkoon.
Ensimmäisen Hampurin päivämme ohjelmaan kuului käynti Karl Hagenbeck eläintarhassa. Jopa
eläintarhan uskomattoman komea portti ihastutti meidät.
Turhan kuumasta säästä huolimatta jaksoimme tarpoa tuntikausia tutustumassa eläimiin. Näimme mm. flamingoja, strutseja,
Humboldtin pingviinejä, kissaeläimiä ja kruunukurkia. Maroja eli pampajäniksiä vilesti tarhan joka
puolella. Tarhassa saattoi välillä levähtää viihtyisissä lehmuspuistoissa. Afrikkalaiset mehiläispesät viehättivät olemuksellaan:
ne oli valmistettu punomalla puiden juurista pyöreitä
pönttöjä. Intialaiset norsut kerjäsivät makupaloja alueellaan, joka oli rajoitettu betonikourulla: eikö 5 tonnin painoinen norsu
tosiaankaan pysty karkaamaan pienen ojan yli! Eläintarhakäynnin jälkeen ohjelmassamme oli Hampurin kiertoajelu avonaisella
kaksikerrosbussilla.

Toisena päivänä lähdimme junalla kohti varsinaista elämyskohdettamme, Pohjois-
Friisien Hallig Hoogen saarta. Junamatkalla meitä opasti Steiner-koulun opettaja Klaus
Zingelmann. Matkalla ylitimme komean Pohjanmeren . Itämeren kanavan ja näimme valtavasti
tuulivoimaloita. Voimalat ovat ryppäinä: aina, kun edelliset jäivät taakse, näkyviin tuli uusia!
Satoja ja satoja! Ei ihme, että Saksaa sanotaan ekoenergian esimerkkimaaksi. Kaikki
tuulivoimalat on valmistettu Tanskassa.

Husumissa vaihdoimme junan linja-autoon. Bussi veti peräkärryä, jossa oli teline matkailijoiden
polkupyöriä varten. Tunnin matkan jälkeen saavuimme Schlüttsielin satamaan ja siirryimme
autolautalle.

Lauttamatkan päätyttyä kohtasimme satamassa vastaanottajamme. Kyyti yllätti koko
porukan: kapsäkit heitimme traktorin peräkärryyn ja itse kävelimme hotelliin. Jugendwarft
hotelli oli viehättävä tiilirakennus paksuine olkikattoineen. Saksassa on vain yksi
työporukka, joka kerää ruokoa, kuivattaa, niputtaa ja katkoo valmiiksi kattoelementeiksi sekä tekee niistä kattoja.
Hotellin edullinen hinta selittyi keittiöpalvelulla: ei muuta kuin oppilaille kuivaus- ja kattamistyövuorot!


Hotellin pihassa on ankkalampi. Se on peräisin ajalta, jolloin saarelaiset ottivat käyttövetensä
sateesta. Nykyisin saarelle on vedetty mantereelta vesijohto. Lammessa kellui ankkataloja. Vedessä
uiskenteli kirkkaanpunaisia kaloja. Pihapiirissä liverteli kymmeniä kottaraisia . aivan kuten
ennen meillä Suomessa.

Hallig Hoogen saari on puuton, kolmisen kilometriä pitkä laiduntasanko. Saaren
yhdeksän taloryhmää on rakennettu multakumpareille, Warfteille, koska nousuvesi peittää ajoittain
koko saaren. Kumpujen aines ruopataan meren pohjasta. Iltaohjelmana vuokrasimme
pyörät ja tunnissa pyöräilimme kaikki saaren tiet läpikotaisin.
Saaren ilmeeseen kuuluvat hevoset ja lehmät. Täältähän on kotoisin meille tuttu .friisiläinen.
nautarotu. Hevoset ovat komeakavioisia belgialaisia työhevosia.
Saarella autoilu on kielletty, niinpä turisteja kuskataankin Pferdebusseilla, hevosvetoisilla vankkureilla.

Alavilla paikoilla näimme valtavia hanhiparvia ja laitumet olivat täynnä kahlaajien reviirejä. Yleisin
kahlaaja oli meriharakka.
Saarelle saimme oppaaksemme toisen opettajan, Marja-Liisa Sparkan, joka on tutkinut
oppilaiden kanssa Hoogen saarta.
Saaren Warfteilla talot ovat maatiloja, yksi kauppa, kirkko, wattimeren tutkimusasema, museo sekä
ravintoloita ja hotelleja. Koulu on lakkautettu muutama vuosi sitten. Vanhimmista
asukkaista jotkut eivät ole koskaan käyneet mantereella, vaikka lauttamatka onkin vain 15
kilometriä.

Hanswarftin vieressä haistelimme löyhkäävää lieteojaa: navettojen lanta valuu tolpituksen läpi
pitkään avo-ojaan! Mihin ojasta? Ainakin tulvamyrskyllä liete huuhtoutuu mereen.
Muutaman vuoden välein myrsky nostattaa nousuveden korkealle, jolloin merestä
jäävät näkyviin vain Warftit. Eläimet tuodaan turvaan pihoihin. Kirkon pihassa olevaan tolppaan on
merkitty korkeimmat vedenpinnat. V. 1916 vesi nousi 924 cm, viimeisin tulva oli ollut v. 1999
885 cm mpy. Matkailijoille esitetään videota myrskytulvista. Esitys oli todella ahdistava,
mutta elämyksellinen.

Laskuveden aikana merenpohja paljastuu silmänkantamattomiin. Paikallinen
biologian opiskelija oppaana ja saksan opettajamme Helena Leskelä tulkkina, teimme retken
merelle tallustelemalla paljain jaloin tasaisella meren pohjalla. Kuvassa näkyy
hiekassa pieniä kumpareita, hietamatojen ulostekasoja. Hietamato asuu 30 senttiä syvässä U:n
muotoisessa käytävässä, jonka toinen pää on ulostekiemura ja toinen kuoppa hiekassa.

Pohjahiekka on pilaantunutta, vähähappista. Yksi pilaantumisen merkki on torvimatojen runsaus.
Oppaamme kaivoi talikolla ylös yhden putken, jossa isokokoinen torvimato asuu pää alaspäin.

Märässä hiekassa liikkui hitaasti maailman nopeimpia muutaman millin pituisia merietanoita. Pari-
kolmesenttisiä taskurapuja oli hauska pyydystää juoksemaan kämmentä pitkin: nehän kulkevat
sivuttain ja sitten loikkaavat maahan. Maassa lötkötti siellä täällä yllättävän pieniä
korvameduusoja. Pitkät veitsimäiset simpukat nimettiin Amerikan miekkasimpukoiksi,
sydämen muotoiset olivat sydänsimpukoita ja pitkulaiset sinisimpukoita.
Sinisimpukat erittävät liimamaista ainetta, joka liimaa ne kiinni muihin simpukoihin, jolloin lintujen on vaikeampi
syödä niitä eikä aallokko heittele niitä yhtä helposti kuin yksittäisiä. Kuiville jouduttuaan sydänsimpukat keinuttelevat itseään,
jolloin ne painuvat hiekan sisään turvaan kuivumiselta ja saalistajilta.

Laskuveden aikana tutustuimme myös polderointiin. Mereen on hakattu paaluista
pitkiä aitauksia. Nousuvesi tuo mukanaan lietettä ja aita rajoittaa sen poistumista. Näin
allas eli watti täyttyy hiljalleen. Täyttynyt allas padotaan basalttimuurilla ja alueesta saadaan
lisää laidunmaata. Täällä Pohjois-Friisien alue onkin laaja suojelualue, Nationalpark Wattenmeer.
Marskimaa kuivuu laskuveden aikana ja peittyy nousuveteen kahdesti vuorokaudessa.
Friisien ja mantereen välistä marskimaata sanotaan Wattimereksi.
Saarelta palattuamme vierailimme Rudolf Steiner koululla. Koulun käytännöt
poikkeavat paljon Utajärven koulustamme. Oppikirjoja ei ole, vaan oppiminen on empiiristä:
tutkitaan ja kirjoitetaan muistiin. Teknisissä töissäkin harjoitellaan entisajan sepän taitoja.
Työharjoittelu ja luokkaopetus vuorottelevat. Nykyajan opetusvälineitä ei juuri ole. Opetus tuntui
luentomaiselta. Mielenkiintoisin tunti oli eurytmin, hallitun liikkumisen tunti. Ilmaista
kouluruokailua ei ole. Koulutalokin on vanhempien rakentama.

Leirikoulusta oppilaille jäi ikävimpänä mieleen narkkarit ja kodittomat. Päivittäin
jouduimme kulkemaan Hampurin päärautatieaseman kautta metroasemille. Meille utajärvisille
porttikäytävissä patjoilla makoilevat ihmiset ovat tyrmistyttävä näky. Näimme narkkarien ja
alkoholistien tappeluja ja poliisin ja ambulanssihenkilöstön toimintaa. livenä!

Kokonaiskuvaksi matkastamme jäi voimakas vastakohtaisuus:
suurkaupunki kurjuuksineen . hiljaisen Hoogen paratiisimaisuus; oman koulumme moderni
teknisyys . Steiner-koulun empiirisyys.