Opiskelua yli rajojen

Viime syksystä lähtien Utajärven lukio on ollut mukana Oulun yliopiston järjestämillä psykologian opinnoilla. Nyt tammikuusta alkaen entisiä rajoja on rikottu, sillä ennemmin ei ole ollut mahdollista suorittaa psykologian approbatur-arvosanaa lukiossa, niin Utajärvelläkään kuin missään muuallakaan.
Tässä projektissa Utajärven lisäksi ovat mukana Kiimingin ja Pyhäjoen lukiot. Utajärven lukion opiskelijoista kaikki halukkaat ovat päässeet suorittamaan approbaturia. Ensimmäiseltä vuosikurssilta on neljä oppilasta, toiselta kuusi sekä lisäksi yksi innokas äiti. Tutorina Utajärvellä toimii psykologian opettaja Ulla Karanta. Atk-puolta taas hoitaa tietotekniikan opettaja Esko Laulajainen.

Opiskelu on pääasiassa ryhmätyötä. Ryhmä saa valita itse aiheen jota aletaan työstämään. Tämä vaatii paljon oma-aloitteisuutta, tiedon hakemista ja pohdiskelua. Oulun yliopistossa järjestetään luentoja joka viikko, mm tänä kevätlukukautena sosiaali- ja neuropsykologian alueelta. Niiden avulla voi pohjustaa omaa työtä. Luentoja voi katsoa myös videolta. Approbaturin voi suorittaa vuoden tai kahden aikana. Sen suorittamiseen kuuluu myös kirjallinen työ ja loppukeskustelu.

Oulun yliopiston kasvatustieteiden laitoksen esimies Timo Järvilehto ja Kari Happonen ovat olleet innokkaina järjestämässä tätä ainutlaatuista tilaisuutta lukion opiskelijoille. Tieto sekä kaikenlaiset kysymykset kulkevat vilkkaasti internetin kautta. Omaa tutkielmaa työstetään myös psykologian omille Sampo-kotisivuille. Sitä voivat muut approlaiset lukea ja arvostella.

Psykologian approbatur-arvosana auttaa mahdollisissa jatko-opiskeluissa. Lisäksi saa myös kokemusta siitä, millaista on yliopistoelämä. Ja mikä tärkeintä, tässä saa käyttää omia aivojaan!

Satu Kangas