Panda-tiimi: Antti Seppälä, Merja Tolonen, Jukka Kukkohovi

 

Bulimian alkujuurilla

 

 

”The term bulimia is derived from the Greek word for ox hunger and depicts the extreme nature of binge eating”.

 

 

Bulimia Nervosan historiaa

 

- (tri. Russel, 1979) Bulimian tutkija

 

- hajanaisia historiallisia viittauksia bulimiaan ja bulimiaan viittaavia tapauksia on ollut viimeisen 60 vuoden aikana.

 

Merkintöjä, jotka sopivat yhteen bulimian kanssa voidaan nähdä jo 400 – 200 jKr. toimineiden kieliopintutkijoiden Aulus Gelliuksen ja Sextus Pompeius Festuksen Latinalaisissa kirjoituksissa, kuvailuja ”suden nälästä” 500 jKr. vaikuttaneen lääkäri Theodorus Priscianuksen töissä. Roomalaisten tiedettiin kutittavan kurkkujaan höyhenillä jokaisen aterian jälkeen saadakseen aikaan oksentamisen, joka taas mahdollisti heidän palaavan ahnaaseen juhlimiseen. Käytännössä he tekivät tämän siksi, että saivat irti kaiken ilon laajasta hyvien ruokien valikoimasta. (Heistä eroten bulimikolla on kapea ruokavalio sisältäen yleensä hiilihydraatteja, johon liittyy toistuva saman ruoan syöminen.) Galen, 200-luvun kreikkalainen lääkäri kirjoitti vatsan epänormaalien happonesteiden olevan ”bulimiksen” syynä. Powdermaker (1973) oivalsi ahmimisen olevan tyypillistä toimintaa primitiivisille kulttuureille. Kuukausien nälässä olemisen, ruoan metsästyksen ja sen juhlan valmistuksen jälkeen, eräs saariston asukas julisti: ” Meidän tulee kaikkien olla iloisia, syödään kunnes oksennamme”. Talmudissa 400-500 jKr. termillä ”boolmut” kuvailtiin henkilön valtaavaa näläntunnetta joka heikensi henkilön arvostelukykyä ruokaa ja ulkopuolisia tapahtumia kohtaan. Käytännössä, ahmimisen into sumensi kaiken muun.

 

Ensimmäinen englanninkielinen vastine bulimialle otettiin käyttöön 1398 John Trevisa Bartholomeusksen pojan toimesta. James ( 1743) kuvaili ” boulimuksen ” jolle oli luonteenomaista intensiivinen keskittyminen ruokaan ja lyhyin väliajoin toistuvaan liialliseen syömiseen päättyen oksentamiseen. Motherby (1785) jakoi bulimian kolmeen eri tyyppiin: puhtaaseen nälkään liittyvä bulimia, bulimia johon liittyi haltioituminen tai pyörtyminen ja bulimia joka päättyi oksentamiseen. Bulimia sanana oli ensimmäisen kerran esillä Encyclopedia Britannican ensimmäisessä painoksessa vuonna 1797.

 

Bulimian tutkimisen historiaa

 

1800- ja 1900 luvulla ylensyöminen ja oksentaminen sai lääketieteellistä huomiota vain jos ylensyöminen nähtiin jonkin sairauden oireena. Gull (1873) pani merkille erään anoreksiapotilaan kohdalla jonka toisinaan, päivän tai kahden ajan, ruokahalu muuttui kyltymättömäksi, mutta tämä oli harvinaista ja poikkeuksellista. Hän oli tekemisissä myös erään toisen potilaan kanssa, joka saadakseen aikaan oksennuksen, ajatteli mädäntynyttä kissanruokaa.

 

Lasegue (1873) pani merkille että monet anorektikot reagoivat oksentaen, kun heidät oli pakotettu syömään. Janet (1919) esitti Laseguen sairauden toisen vaiheen olevan kyseessä kun potilas oppi oksentamaan sen mitä hän nieli. Briquet (1859) tutki naista joka kuukausien ajan söi normaalisti, mutta sitten tuli vaihe jolloin hän oksensi kaiken minkä söi. Casper (1980) ja Garfinkel ja Garner (1980) panivat merkille bulimiaperäisen käyttäytymisen ja oireiden ilmenemistä 40 % anoreksiaa sairastavissa potilaissa.

 

Näiden tapausten aikana voittamatonta halua syödä ja oksentaa, kuvattiin monin termein. Kuitenkin, yksikään niistä ei liittänyt yhteen syömistä ja ”puhdistautumista” painonhallitsemisen kanssa. Blanchez (1869) keksi termin ”cynorexia”, jolla hän tarkoitti ylensyömisen ja oksentamisen kehää. Cynorexia liitettiin monesti ruokaan ja kyltymättömään nälkään, mutta ei tuolloinkaan painonhallintaan. Stiller (1884) kuvasi termiään ”hyperorexia” jatkuvana pienten annosten syömisenä tavoitteena pyörtyminen. Soltmann (1894) dokumentoi 17-vuotiaan pojan joka söi massiivisesti kun hän tuli koulusta kotiin. Hän oli vihainen kun hänen ei annettu syödä. Soltmann kutsui oiretta ”polyphagiaksi” johon liittyi kyltymättömyyden tunne, johtaen jatkuvaan suurien annosten syömiseen. Päätelmiin perustaen kyseessä oli Klein-Levin syndrooma.

 

Ennen 1970-lukua tiedettiin hyvin vähän bulimiasta, jopa psykiatrien keskuudessa. Syömisen ja oksentamisen yhdistelmä monesti yhdistettiin anoreksian kehittyneempänä tasona tai sivuoireena. 1970-luvun keskivaiheilla bulimia kategorisoitiin ja nähtiin täysin eri sairautena. Vuonna 1979 englantilainen psykiatri Lontoosta, tri. Gerald Russell keksi sairauden Bulimia Nervosa. Hän kuvaili bulimiaa potilaassa kirjoittaen ”potilas kärsii voimakkaasta ja hallitsemattomasta halusta ylensyödä: potilas haluaa välttyä ruoan ”lihottavilta vaikutuksilta” oksentamalla tai väärinkäyttäen ulostuslääkkeitä, tai kummallakin tavalla: potilaalla on sairaalloinen pelko lihoa.   

 

Syy, miksi bulimian ja syömishäiriöiden tutkiminen on kiihtynyt viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana, on yksinkertainen: koska puhtaasti syömishäiriöiksi luettavat tapaukset ovat yleistyneet merkittävästi. Syy syömishäiriöiden yleistymiseen puolestaan liittyy juuri viime aikoina tapahtuneeseen yhteiskunnallisiin ja kulttuuriin liittyviin muutoksiin.  Etenkin länsimaissa tyypilliselle bulimialle löytyy kulttuuriin liittyviä sairastumiseen altistavia tekijöitä, joita ei ole ennen tavattu. Näitä ovat muun muassa yhteiskunnassamme vallitseva hoikka naisihanne, perheessä vallitsevat epätavalliset ruokatottumukset (esim. epäsäännölliset ruoka-ajat tai vanhempien jatkuvat dieettiruokavaliot), ankara kotikasvatus, traumaattiset kokemukset ja niiden jättämä ahdistus, tietyt persoonallisuustekijät (lähinnä perfektionismi eli pyrkimys täydellisyyteen), aikuistumisen pelko, kyvyttömyys tunteidensa tiedostamiseen ja käsittelyyn, mahdolliset persoonallisuushäiriöt, heikko itsetunto sekä lähisuvussa ilmenevät syömishäiriöongelmat.

 

Lähteet:

 

http://www.ltspeed.com/bjblinder/publications/bulimiahistory.htm

http://www.osteoporoosiyhdistys.fi/rollingbones/opetusmateriaali/terveystieto4.doc

 

Barton J. Blinder, M.D. and Karin H. Chao, B.S., M.A.

Department of Psychiatry and Human Behavior

University of California Irvine

in [Understanding Eating Disorders]

Alexander-Mot Ed.

Taylor and Frances, Washington, D.C.1994


Tutkijat/teokset poistettu pois tutkimuksen yhteydestä.

 

(Casper, 1983;Ziolko & SHrader, 1985; Blinder and Cadenhead 1986.)

(Smith, 1866; Lewis $ Short, 1900)

(Fischer, 1976)

(Siegel, 1973; Stein & Laakso, 1988)

(Boskind - White and White, 1986)

(Kaplan & Garfinkel, 1984; van der Eycken, 1985; Blinde & Cadenhead, 1986)

(Parry-Jones, 1991)

(Stunkard, 1990)

(Habermas, 1989)

(Orlowsky, 1982; Sugar, Khandelwal, Gupta 1990)

(Haley: A history of Psychology)