Utajärven lukiolaisia ohjataan yliopisto-opiskeluun

        Utajärven lukiolaisilla on ollut syksystä lähtien mahdollisuus osallistua Oulun yliopiston käyttäytymistieteiden laitoksen psykologian opetukseen. Lukiolaisista kymmenen on mukana ryhmässä, jonka tavoitteena on suorittaa psykologian approbatur-arvosana lukion aikana.

        Oulun yliopiston käyttäytymistieteiden laitoksen johtaja, apulaisprofessori Timo Järvilehto myöntää, että heidän puoleltaan syy lukioyhteistyön aloittamiseen oli hyvin käytännöllinen. Lukiosta tulleilla opiskelijoilla menee keskimäärin puoli vuotta ikään kuin hukkaan, kun he eivät yliopistoon tullessaan välttämättä saa opetuksestaan irti mitään tai eivät oikein edes tiedä, mitä he ovat tulleet yliopistoon lukemaan.

        Lukiosta pitäisi tulla entistä enemmän nimenomaan yliopistoon johtava koulu. Siinä mielessä meidän oma yhteistyöajatuksemme on vasta alkua laajemmalle lukion kehittämiselle.

        Järvilehto haluaisi kehittää koko koulujärjestelmäämme uuteen suuntaan ja poistaa kokonaan esimerkiksi ylioppilaskirjoitukset, sillä ne edustavat vanhaa ajatusta, oppimisesta ja keskitetystä testaamisesta. Saman tien hän haluaisi romuttaa arvosanojen ja numeroiden antamisen; psykologian opiskelijoillekaan ei anneta numeroita heidän opintosuorituksestaan.

        Uudenlaisen, yhteisöllisen oppimismallin ideana on se, että opiskelu tapahtuu ryhmissä. Opiskelijat osallistuvat luennoille sekä ryhmien yhteisiin tapaamisiin ja ovat jatkuvasti mukana avoimessa keskustelussa, jota nykyisin käydään suurilta osin Internetin Sampo-kanavan kautta. Opettaja on osa ryhmää ja hänkin oppii koko ajan ryhmän muilta jäseniltä.

        Sähkösten viestintävälineiden, kuten Internetin ja sähköpostin, kehittyminen ovat ollet ne elementit, jotka käytännössä ovat tehneet mahdolliseksi yhteistyökumppaneiden hakemisen yliopiston ulkopuolelta. Yliopistom tulevaisuuden tavoitteena onkin jalkautua maakuntaan. Järvilehdon mielestä juuri lukiot olisivat tällöin luonnollisin yhteistyötaho.

        Saa ajatella omilla aivoillaan



        Etenkin pienille lukioille yhteistyö yliopiston suuntaan merkitsee mahdollisuuksien laajenemista ja lisävirikkeitä oppilaille. Lukion uskonnon ja psykologian opettaja Ulla Karanta myöntää, että yhteydet yliopistoon ovat jo varsin lyhyessä ajassa antaneet paljon ajateltavaa myösopettajalle

        Eräs oppilas oli oivaltanut hyvin opiskelun merkityksen, kun hän sanoi, että nyt saa ajatella omilla aivoillaan, Karanta mainitsee.

        Käyttäytymistieteiden laitoksen yhteistyökokeilu alkoi vuonna 1995 Kiimingin lukion kanssa. Nyt kokeiluun osallistuu Utajärven lisäksi Pyhäjoki.



        Psykologian approbatur-arvosanan suorittamiseen lukiolaisilta menee noin puolitoista vuotta. Järvilehto huomauttaa, että kaikissa yhteistyölukioissa psykologian opiskeluun on liitetty englannin kieli. Esimerkiksi Utajärvellä englanninkielinen kokoontuminen järjestettiin vappuaattona.