Koulutilat

Sangin koulu on rakennettu 1950-luvulla. Siihen on vuosien varrella tehty lähinnä pintaremonttia. Tilat ovat nykyiselle oppilasmäärälle riittävät ja asianmukaiset. Koululla on käytössä kolme luokkaa, teknisen työn luokka, pienryhmäluokka, opettajainhuone ja keittiö. Koulun yhteyteen on rakennettu nykyaikainen liikuntasali vuonna 1996, joka on myös aktiivisessa ilta- ja viikonloppukäytössä (kerhoja, kokouksia jne.). Koulun piha-alue on viihtyisä ja hyväkuntoinen. Talvella siellä on valaistu hiihtolatu ja luistelukenttä.

Koulutilojen käyttämiseen koulun ulkopuoliseen toimintaan antaa luvan vastuuopettaja. Jos käytöstä aiheutuu vahinkoa tai järjestyshäiriöitä, käyttäjälle ei myönnetä enää uutta vuoroa. Tilojen käytöstä ei peritä maksua kuntalaisten yksityistilaisuuksista tai paikkakunnalla toimivilta yleishyödyllisiltä yhdistyksiltä ja seuroilta.

Liikuntasalin käyttäjille on omat erilliset säännöt. Salinkäyttö varataan erikseen koulunjohtajalta. Perhejuhlat yms. tilaisuudet ovat etusijalla vuoroja annettaessa; viikottaiset liikuntasalivuorot peruuntuvat tällöin. Salinkäyttö päättyy viimeistään kello 22.00. Jokaisella vuorolla on vastuuhenkilö, joka on vastuussa avaimesta, tilojen siisteydestä ja kunnosta sekä valojen sammuttamisesta ja ovien lukitsemisesta.

Tarkempia tietoja vuoroista ja salin käytöstä saa Antti Koistiselta ja vastuuopettajalta.