Retkemme Kuusamoon alkoi yllättävän hyvän sään vallitessa kello 9:00 koulun pihalta.Matkalle lähtivät Timo, Tuulikki, Saija, Eeva-Maija, Laura, Reija, Venla, Kerttu ja Johannes sekä Hannu-kuski. Kaikki olivat vielä tässä vaiheessa täysissä ruumiin ja sielun voimissa. Linja-automatka ensimmäiseen kohteeseen, Kuusamon Suurpetokeskukseen sujui mainiosti. Tapasimme mm. Juuson, Reetun, Vyötin ja Joosepin (karhuja kaikki), ahman, kaksi kettua ja kolme ilvestä sekä asiantuntevan oppaamme Heimo Karjalaisen. Matka jatkui Oulangan biologiselle asemalle, josta käsin teimme kiertokäyntejä eri puolille Oulangan kansallispuistoa. Saimme seurata Oulanka-Paanajärvi -videota Oulangan kansallispuiston opastuskeskuksessa, tutustuimme Kiutakönkääseen joen molemmin puolin ja kävimme vielä ilta-ajelulla "Oulangan Rivieralla", Jäkälämutkassa. Samalla käväisimme myös rajavyöhykkeellä(kuva?)
Seuraavana aamuna suuntasimme auton nokan kohti Sallaa ja Karhunkierroksen lähtöpistettä. Kävelimme Ristikalliolle Aventojokivartta myöten paistamaan makkaraa ja nauttimaan jylhistä maisemista. Retken alussa täynnä olleet voimavarat, kameroiden akut ja retkeläisten energia kyllä hupenivat matkan aikana huoltoasemilla kerhon piikkiin tehdyistä tankkauksista huolimatta. Sää suosi meitä koko retken ajan edellisten päivien kylmistä ilmoista huolimatta.