Intiaanikulttuuria ja kouluelämää

 

Palasimme Intiaanimuseon kautta leiripaikallemme Wawona Campiin, jossa ruokailtuamme kävimme yhteiseen illanviettoon.

 

 

Yosemite Parkin Visitors  Centerin intiaanimuseossa ihastelimme perinnekäsitöitä . Suuren korin valmistukseen oli squawilta kulunut neljä vuotta. Korin myyntihinta oli peräti 30 000 euroa. Korin värit tulevat eri kasvien kuiduista.

 

 

 

Intiaanivaimo Julia Parker valmistaa museossa koreja ja Phil Johnson soittimia turistien iloksi. Julia pyysi Philiä soittamaan rabbitdancen. Phlin soittaessa Julia nousi nurkastansa tanssimaan ja kaappasi kavaljeerikseen Holapan Petrin.

 

Ilo oli ylimmillään turistien ihmetellessä moista jenkan menoa.

 

 

Vietimme iltaa leiripaikassamme Wawona Campissa. Oppaamme Shirley opasti meitä intiaaniperinteen lähteille. Kuten intiaanit, ringissä istuen, aloimme halkoa ”kasvia, johon koira ei koske”.

Halkaistut kuidut liotimme pureksien syljellämme. Piti muistaa maapää ja taivas, eli tyvi ja latva. Kaksi pehmennyttä tyvipäätä pistettiin hampaiden väliin ja molempia kuituja alettiin punoa myötäpäivään. Samalla punoksia kierrettiin vastapäivään, jolloin tuloksena oli pitkän aherruksen jälkeen erittäin kestävä naru.

 

 

 

                                               Kingsburg High School

 

Vesitihkuisessa säässä kokoonnuimme High Schoolin Peggyn luokkaan, johon oli kulku suoraan kadulta. Luokan tärkein kaluste oli virvokeautomaatti. Isäntämme lahjoitti yllemme koulun jalkapalloedustusjoukkueen paidat.

Viralliset vastaanottajaisemme vietettiin musiikkisalissa. Paikalla oli rehtori Linda E. Clark, musiikinopettaja Engström, Peggy Foletta, Jim Yates, muita opettajia ja opiskelijoita. Raimo luovutti rehtorimme Tapani Blomsterin laatiman kirjeen Clarkille.

Luovutimme tuliaislahjamme: Elina Arola ja Kaisa Karvonen tekemänsä ” Northern Folkmusic–CD:n, Raimo kanteleen ja Timo

Kalevalan sekä suomalaisia kuvia julisteina.

Amerikkalaiset oppilaat esittivät jazzscat`n kiitokseksi.

Koulun aurinkoisella pihalla oppilaat jättivät toisilleen haikeat jäähyväiset ja uusi porukka amerikkalaisia astui remmiin.

 

Matka jatkui Tyynenmeren rannalle.