Ihmisen toimintaa tutkivana tieteenä psykologia antaa
opiskelijalle valmiuksia havainnoida ja ymmärtää monipuolisesti ihmistä ja
hänen toimintaansa vaikuttavia tekijöitä. Psykologisen tiedon ja käsitteiden avulla
opiskelija voi omakohtaisesti tunnistaa, tiedostaa ja käsitellä psyykkisiä
ilmiöitä. Psykologian tiedot ja taidot tukevat itsetuntemusta, itsensä
kehittämistä ja
psyykkisen hyvinvoinnin ylläpitämistä. Psykologian
yhtäältä empiirinen ja toisaalta pohdiskeleva ote luo opiskelijalle
mahdollisuuden kehittää omaa kriittistä ajatteluaan. Opetuksessa luodaan
edellytykset psykologisen tiedon ymmärtämiseen ja omakohtaiseen soveltamiseen.
Opiskelijaa autetaan oivaltamaan psykologisen tiedon yhteys sosiaalisiin,
kulttuurisiin ja ajankohtaisiin kysymyksiin sekä
ymmärtämään psyykkisten, biologisten ja sosiaalisten tekijöiden välistä
vuorovaikutusta ja vastavuoroista riippuvuutta. Opetuksessa käsitellään
psykologisen tiedon luonnetta ja tiedon muodostumista painottaen ajankohtaisen
tutkimuksen ja tutkimusperinteen keskeisiä sisältöjä.
OPETUKSEN TAVOITTEET
Psykologian opetuksen tavoitteena on, että
opiskelija
• hahmottaa tutkimustiedon pohjalta ihmisen
toiminnan kokonaisuutena, joka perustuu
psyykkisten, biologisten ja sosiaalisten
tekijöiden vuorovaikutukseen
• hallitsee psykologian keskeisiä
käsitteitä, kysymyksenasetteluja ja tiedonhankintakeinoja
sekä tietää psykologian tutkimustuloksia ja
pystyy niiden pohjalta arvioimaan tieteellisen
tiedon mahdollisuuksia ja rajoituksia
• ymmärtää psykologista tietoa siten, että
pystyy soveltamaan tietojaan elämäntilanteidensa ja
mahdollisuuksiensa tunnistamiseen, oman
psyykkisen kasvunsa ja hyvinvointinsa edistämiseen, opiskeluunsa sekä
ajattelunsa, ihmissuhteidensa ja vuorovaikutustaitojensa kehittämiseen
• osaa hankkia psykologista tietoa eri
tietolähteistä ja kykenee arvioimaan tiedon luotettavuutta
• kehittää valmiuksiaan sosiaaliseen ja
yhteiskunnalliseen toimintaan, yhteiskunnallisten ja
kulttuurillisten muutosten – kuten
teknologisen kehityksen – tunnistamiseen ja kohtaamiseen sekä erilaisista
kulttuuritaustoista ja yhteiskunnallisista oloista tulevien ihmisten toiminnan
ymmärtämiseen.
ARVIOINTI
Arvioinnissa kiinnitetään huomiota
opiskelijoiden kognitiivisesti korkeatasoiseen ymmärrykseen tähtäävään
osaamiseen. Arvioinnissa painotetaan tiedon muokkaamista ja kokonaisuuksien
hallintaa yksittäisten tietojen toistamisen sijasta. Opiskelijan tulee
osoittaa, että hän on ymmärtänyt opiskelemansa asiat ja että hän pystyy soveltamaan
oppimaansa tietoa.
PAKOLLINEN KURSSI
1. Psyykkinen toiminta, oppiminen ja
vuorovaikutus (PS1)
TAVOITTEET
Kurssin tavoitteena on, että opiskelija
• tutustuu psykologiaan tieteenä ja
psykologian soveltamiseen yhteiskunnan eri alueilla
• ymmärtää erilaisia tapoja tutkia ja
selittää ihmisen toimintaa
• tietää psykologian keskeisiä aihepiirejä,
kuten emootio, motivaatio ja kognitiiviset toiminnot, sekä osaa havainnoida ja
pohtia ihmisen toimintaa näitä kuvaavien käsitteiden avulla
• ymmärtää oppimista psykologiseen tietoon
tukeutuen ja osaa pohtia psykologisen tiedon avulla omaa opiskeluaan
• osaa soveltaa sosiaalipsykologista tietoa
sosiaalisen vuorovaikutuksen tarkastelussa ja ymmärtää itseään ryhmän jäsenenä.
KESKEISET SISÄLLÖT
• psykologia tieteenä: psykologian
tutkimuskohteet ja sovellusalueet, psykologisen tiedon
muodostuminen, keskeisiä lähestymistapoja
psykologisten ilmiöiden selittämiseen
• psyykkisen toiminnan luonne: psykologian
peruskäsitteitä, toimintaa ohjaavia psyykkisiä,
biologisia ja sosiaalisia tekijöitä
• oppimisen psykologian perusteet ja
sovelluksia
• sosiaalipsykologian perusteita, kuten
ryhmädynamiikka, roolit ja normit
SYVENTÄVÄT KURSSIT
2. Ihmisen psyykkinen kehitys (PS2)
TAVOITTEET
Kurssin tavoitteena on, että opiskelija
• ymmärtää yksilön psyykkisen kehityksen
perustana olevia psykologisia, biologisia ja sosiaalisia tekijöitä ja näiden
keskinäistä riippuvuutta
• tietää keskeisiä kehityspsykologisia
teorioita ja osaa soveltaa kehityspsykologista tietoa omaan elämäänsä
• ymmärtää yksilön psyykkisen kehityksen
jatkuvan monimuotoisena koko elämän ajan
• ymmärtää yksilön kehitykseen liittyviä
mahdollisia ongelmia ja ymmärtää, että kehitykseen voidaan vaikuttaa
• ymmärtää, miten psyykkistä kehitystä
tutkitaan.
KESKEISET SISÄLLÖT
• yksilön psyykkinen kehitys elämän eri
vaiheissa
• psyykkisen kehityksen osa-alueet
kehityspsykologisten teorioiden valossa
• psyykkisen kehityksen yhteydet biologisiin
tekijöihin, esimerkiksi perintötekijöihin ja
hermoston kehitykseen
• sosiaalisen vuorovaikutuksen ja kulttuurin
merkitys ihmisen psyykkisessä kehityksessä
• psyykkisen kehityksen ongelmia ja niihin
vaikuttaminen
• psyykkisen kehityksen tutkiminen
3. Ihmisen tiedonkäsittelyn perusteet (PS3)
TAVOITTEET
Kurssin tavoitteena on, että opiskelija
• ymmärtää kognitiivisten perusprosessien,
kuten tarkkaavaisuuden, havaitsemisen ja muistin toiminnan periaatteita
• ymmärtää vireystilan säätelyä ja sen
merkitystä ihmisen hyvinvoinnin kannalta
• ymmärtää hermoston perusrakenteen ja
toiminnan periaatteita sekä niiden yhteyden
kognitiivisiin perustoimintoihin
• tietää, miten kognitiivisia
perusprosesseja ja hermoston toimintaa tutkitaan.
KESKEISET SISÄLLÖT
• kognitiiviset perusprosessit
• vireystilan säätely, nukkuminen ja uni
• hermoston rakenne, hermosolun ja
hermoverkkojen toiminta ja niiden yhteys psyykkisiin
toimintoihin
• kognitiivisen toiminnan häiriöt ja
aivovauriot sekä niiden kuntoutus
• kognitiivisen psykologian ja
neuropsykologian tutkimus ja sovelluksia
4. Motivaatio, tunteet ja älykäs toiminta
(PS4)
TAVOITTEET
Kurssin tavoitteena on, että opiskelija
• ymmärtää ihmisen toiminnan olevan sekä
tietoisen ohjauksen että tiedostamattomien
tekijöiden vaikutuksen alaista
• tutustuu motivaation ja emootioiden
perusteorioihin ja tietää, miten ihmisen motivaatiota ja emootioita koskeva
tutkimustieto syntyy niiden pohjalta
• ymmärtää, miten motivaatio, emootiot ja
kognitiiviset toiminnot muodostavat dynaamisen
toimintaa ohjaavan kokonaisuuden
• ymmärtää, miten motivaatio ja emootiot
ovat yhteydessä yksilön ja yhteisön hyvinvointiin
• ymmärtää tietoisuuden, ajattelun ja kielen
merkityksen ihmisen toiminnassa
• ymmärtää taitavan ajattelun, älykkyyden,
asiantuntijuuden ja luovuuden edellytyksiä ja
kehittämismahdollisuuksia yksilön ja
yhteisön näkökulmasta.
KESKEISET SISÄLLÖT
• eritasoiset motiivit sekä motivaation
kehittäminen ja ylläpitäminen
• tunteet moniulotteisina prosesseina sekä
niiden muodostuminen, ilmeneminen ja merkitys
• motivaation ja emootioiden perusteoriat ja
tutkimus
• motivaation, emootioiden ja kognitiivisten
toimintojen keskinäiset vaikutukset ihmisen
toiminnassa
• motivaation, emootioiden ja niiden
säätelyn yhteys hyvinvointiin yksilö- ja yhteisötasolla
• motivaation ja tunteiden yhteydet sosiaalisiin
ja kulttuurisiin tekijöihin sekä motivaation ja
tunteiden biopsykologinen perusta
• korkeatasoinen kognitiivinen toiminta,
kuten ajattelu, ongelmanratkaisu ja päätöksenteko
5. Persoonallisuus ja mielenterveys (PS5)
TAVOITTEET
Kurssin tavoitteena on, että opiskelija
• ymmärtää persoonallisuuskäsitteen
laaja-alaisuuden ja tietää, millaisin tutkimusmenetelmin
persoonallisuutta koskeva tieto on syntynyt
• ymmärtää erilaisia lähestymistapoja
persoonallisuuden kuvaamiseen
• ymmärtää mielenterveyden määrittelyn
vaikeuden sekä sen, miten psyykkiset, biologiset,
sosiaaliset ja kulttuuriset tekijät ovat
yhteydessä mielenterveyteen
• tietää keskeisiä mielenterveyden häiriöitä
ja niiden erilaisia hoitomuotoja
• tietää psyykkisen hyvinvoinnin ylläpitämisen
keinoja.
KESKEISET SISÄLLÖT
• persoonallisuuspsykologian keskeisiä
käsitteitä, esimerkiksi minuus ja identiteetti
• persoonallisuuden määrittely ja
selittäminen psykologian eri näkökulmista
• persoonallisuuden tutkiminen
• mielenterveyteen vaikuttavat tekijät ja
mielenterveyden häiriöt
• psykoterapia ja lääkehoito mielenterveyden
ongelmien hoidossa
• psyykkisen hyvinvoinnin ylläpitäminen
KOULUKOHTAISETSOVELTAVAT
KURSSIT
6. Hoitavan psykologian erityiskurssi
PSV6
Tavoite:
Perehtyä
erityisesti psyykkistä hyvinvointia edistäviin asioihin kognitiivisen
psykologian näkökulmasta.
Sisältö:
Kurssin teemoihin kuuluvat minäkäsitys,
itsearvostus, psyykkinen itsesäätely, tunteiden hallinta. Syvennetään 5.
kurssin tietoutta mielenterveyden häiriöistä ja eri terapiamuodoista. Syventää
itsetuntemusta ja ihmiskuvaa.
Suorittamisehto: 5. kurssin jälkeen
Itsenäinen
suorittaminen mahdollista.
Arvostelu: Suoritusmerkintä/diplomi
7.
Psykologian kertauskurssi PSV7
Kurssin
tavoitteena on luoda oppilaalle mahdollisimman hyvät valmiudet menestyä
ylioppilaskirjoitusten reaalikokeessa
SISÄLLÖT
Tutustutaan psykologian yo-kokeen
rakenteeseen ja sisältöön sekä YTL:n
arviointiohjeisiin. Harjoitellaan psykologian ainereaalin
kysymyksiin vastaamista. Kerrotaan myös reaalikokeeseen valmistautumisesta.
ARVIOINTI
Kurssi arvioidaan
suoritusmerkinnällä (S). Kurssin laajuus on puoli (1/2) kurssia (19 h).
AIHEKOKONAISUUDET
Aktiivinen
kansalaisuus ja yrittäjyys
Psykologian
3. kurssi käsittelee ihmistä kognitiivisen psykologian näkökulmasta, jolloin
ihminen nähdään aktiivisena toimijana ja tiedon käsittelijänä. Tämä näkökulma
ihmiseen tulee esille myös PS1 ja PS5 kursseilla.
Hyvinvointi
ja turvallisuus
Erityisesti
PS5 kurssi käsittelee psyykkistä hyvinvointia ja sen ylläpitämistä.
Aihekokonaisuutta sivutaan kaikilla psykologian kursseilla esimerkiksi
itsetuntemuksen ja itsearvostuksen, minäkuvan ( PS1,
PS4) näkökulmasta. Psykologia oppiaineena antaa valmiuksia psyykkisen
hyvinvoinnin ylläpitämiseen ja itseymmärryksen lisäämiseen, mikä on olennaista
elämäntaidon kannalta.
Kestävä
kehitys
PS3
kurssi käsittelee ihmistä kehityspsykologian näkökulmasta, jolloin oppilas saa
valmiuksia ymmärtää itsessä ja muissa ihmisissä tapahtuvaa psyykkistä
kehitystä.
Viestintä ja
media osaaminen
PS1 kurssi liittyy sosiaalipsykologian osalta aihepiiriin kuten PSS 3 , joka tarkastelee kysymystä, miten ihminen vastaanottaa ja valikoi informaatiota ympäristössään.