8.17 MUSIIKKI

 

Lukion musiikinopetus perustuu ajatukselle, että musiikki on merkittävä osa ihmisen kulttuuria. Musiikinopetus tähtää siihen, että opiskelija tiedostaa musiikkisuhteensa ja syventää sitä. Omakohtainen musiikkisuhde vahvistaa itsetuntemusta ja kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä tukee itsetuntoa. Opiskelija oppii ymmärtämään musiikin monenlaisia ilmenemismuotoja ja merkityksiä. Tehtävänä on tarjota elämyksiä, taitoja ja tietoja, jotka lisäävät opiskelijan musiikillista sivistystä ja rohkaisevat häntä elinikäiseen musiikin harrastamiseen. Musiikinopetuksessa on keskeistä opiskelijan oma ilmaisu, luovuus, vuorovaikutustaidot ja myönteiset kokemukset. Musiikillinen osaaminen, ajattelu ja kyky oman toiminnan arviointiin

kehittyvät vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Yhdessä musisoiminen on ainutlaatuista ryhmätoimintaa, joka vahvistaa sosiaalisia ja kommunikaatiotaitoja. Musiikin tuottaminen – laulaminen, soittaminen ja musiikillinen keksintä – ja kuunteleminen ovat opetuksen keskeisiä sisältöjä. Oppisisältöjen valinnassa otetaan huomioon opiskelijoiden erilainen suuntautuminen ja lähtötaso. Musiikin kursseilla pyritään tarjoamaan jokaiselle mielekkäitä musiikillisia tehtäviä. Taideaineena musiikin tulee tukea ja luoda koulun kulttuuritoimintaa. Se on tärkeä osa koulun juhlia ja muita tapahtumia. Musiikinopiskelu syventää oman ja muiden kulttuurien tuntemusta. Se auttaa arvostamaan kulttuurien monimuotoisuutta ja ymmärtämään kulttuurien- ja taiteidenvälistä vuorovaikutusta. Opiskelija saa valmiuksia taiteelliseen työskentelyyn, aktiiviseen kulttuurivaikuttamiseen, teknologian hyödyntämiseen musiikin alalla ja median tarjonnan kriittiseen tarkasteluun.

 

Opetuksen tavoitteet

Musiikinopetuksen tavoitteena on, että opiskelija

• tiedostaa oman suhteensa musiikkiin ja kykenee arvioimaan sitä sekä oppii arvostamaan

erilaisia käsityksiä musiikista

• oppii ilmaisemaan itseään musiikillisesti, laulaen ja soittaen

• kehittää taitoaan kuunnella musiikkia ja tulkita kuulemaansa, myös musisoidessaan

• syventää tietojaan musiikin eri tyyleistä, lajeista ja historiasta

• tunnistaa oman kulttuuri-identiteettinsä sekä oppii ymmärtämään musiikkikulttuurien

monimuotoisuutta ja toimimaan kulttuurien välisessä vuorovaikutuksessa

• oppii ymmärtämään musiikin ja äänen merkitystä mediassa

• osaa toimia vastuullisesti ja pitkäjänteisesti aktiivisessa vuorovaikutuksessa ryhmän kanssa

• osaa asettaa musiikinopiskelulleen tavoitteita ja arvioida niiden toteutumista.

 

Arviointi

Musiikinopetus tarjoaa samanaikaisesti useita tapoja kehittää opiskelijoiden muusikkoutta ja musiikillista osaamista. Kukin opiskelija syventää musiikillisia valmiuksiaan sekä itsenäisesti että yhdessä ryhmän kanssa. Nämä musiikinopiskelun erityispiirteet edellyttävät jatkuvaa ja monipuolista arviointia, jolla suunnataan ja tarkennetaan oppimisprosessin kulkua. Arviointi tukee myönteisesti opiskelijan musiikillista edistymistä ja hänen musiikkisuhteensa syventymistä.

Luottamuksellisessa ja turvallisessa ilmapiirissä tapahtuva arviointi kohdistuu koko

musiikinopiskelun prosessiin ja opiskelulle asetettujen tavoitteiden toteutumiseen. Arvioinnissa otetaan huomioon opiskelijan lähtötaso sekä se, että opiskelijan osaaminen voi ilmetä millä tahansa musiikin osa-alueella. Opiskelijan itsearviointi on olennainen osa arviointia. Musiikissa arvioidaan opiskelijan musiikillista toimintaa koulussa, ei hänen musikaalisuuttaan.

 

 

PAKOLLISET KURSSIT

 

1. Musiikki ja minä (MU1)

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija löytää oman tapansa toimia musiikin alueella. Hän pohtii oman musiikkisuhteensa kautta musiikin merkitystä ihmiselle ja ihmisten väliselle vuorovaikutukselle.

Hän tutkii omia mahdollisuuksiaan musiikin tekijänä ja tulkitsijana, kuuntelijana

sekä kulttuuripalvelujen käyttäjänä. Kurssilla tutustutaan opiskelijoiden omaan ja muuhun

paikalliseen musiikkitoimintaan. Opiskelija kehittää äänenkäyttöään ja soittotaitoaan musiikillisen ilmaisun välineenä.

Kurssilla syvennetään musiikin peruskäsitteiden tuntemusta käytännön musisoinnin avulla.

Opiskelija oppii tarkkailemaan ääniympäristöään ja perehtyy kuulonhuoltoon.

 

2. Moniääninen Suomi (MU2)

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija oppii tuntemaan suomalaista musiikkia ja vahvistaa omaa kulttuurista identiteettiään. Opiskelija tutkii erilaisia Suomessa esiintyviä musiikkikulttuureja ja niiden sisäisiä osakulttuureja ja oppii ymmärtämään niiden taustatekijöitä, kehitystä ja olennaisia piirteitä. Kurssilla tarkastellaan eurooppalaisen taidemusiikin vaikutuksia suomalaiseen musiikkikulttuuriin.

Opiskelussa käytetään monipuolisia työtapoja, erityisesti musisointia ja kuuntelua. Musisoitaessa kiinnitetään huomiota oman ilmaisun sekä kuuntelu- ja kommunikointivalmiuksien kehittämiseen. Sisältöjen tulee edustaa eri musiikinlajeja: populaari-, taide- ja perinnemusiikkia.

 

SYVENTÄVÄT KURSSIT

 

3. Ovet auki musiikille (MU3)

 

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija oppii tuntemaan itselleen vieraita musiikinlajeja ja

musiikkikulttuureja sekä ymmärtää musiikin kulttuurisidonnaisuutta. Hän tarkastelee eri

musiikkikulttuurien käytäntöjen samankaltaisuutta tai erilaisuutta ja oppii ymmärtämään,

miten jokainen kulttuuri määrittelee itse oman käsityksensä musiikista. Kurssilla tutustutaan syvällisesti joihinkin musiikinlajeihin tai musiikkikulttuureihin. Opiskelija kehittää musisointi- ja tiedonhankintataitojaan.

 

4. Musiikki viestii ja vaikuttaa (MU4)

 

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija tutustuu musiikin käyttöön ja vaikutusmahdollisuuksiin eri taidemuodoissa ja mediassa. Opiskelija perehtyy musiikin osuuteen esimerkiksi elokuvassa, näyttämöllä, joukkoviestimissä ja Internetissä sekä tutkii musiikin yhteyttä tekstiin, kuvaan ja liikkeeseen. Sisältöjen tarkastelussa ja työskentelytavoissa painottuu monipuolisuus. Musiikin vaikuttavuutta tutkitaan analysoimalla olemassa olevaa tai itse tuotettua materiaalia.

 

 

 

 

 

5. Musiikkiprojekti (MU5)

 

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija oppii suunnittelemaan ja toteuttamaan ryhmässä tai itsenäisesti musiikillisen kokonaisuuden, jossa hän käyttää aiemmin hankkimiaan tietoja ja taitoja. Kyseessä voi olla esimerkiksi pienimuotoinen konsertti, ohjelmaa koulun juhliin, äänite tai taiteidenvälinen projekti.

 

KOULUKOHTAISET SOVELTAVAT KURSSIT

 

6.  Musiikin diplomi (MUV6)

 

Musiikin  lukiodiplomista oppilas saa todistukseen kurssisuorituksen.

Opetushallitus laatii vuosittain kurssin tehtävät ja sen suorittamisessa ja arvioinnissa noudatetaan opetushallituksen vahvistamia valtakunnallisia lukiodiplomin ohjeita ja arviointikriteereitä. Opiskelijalla on lukiolain mukaan oikeus hyväksi lukea muualla suoritettuja opintoja. Päätös muualla suoritettujen  opintojen hyväksi lukemiseen tulee kuitenkin anoa ennen anottujen opintojen alkamista. Osallistuminen lukiodiplomin suorittamiseen on opiskelijalle maksutonta.

Lukiodiplomin suorituksen arvioi kyseisen aineen opettaja. Opettajan lisäksi suorituksen arviointiin osallistuu toinen arvioitsija, jonka tulee olla myös kyseisen alan asiantuntija. Lukiodiplomin suorituksesta annetaan aina yleisarvosana asteikolla 1-5. Lukiodiplomitodistus on lukion päästötodistuksen liite ja se merkitään kohtaan ”lisätiedot”.

 

Arviointi

Suoritusmerkintä (S).

 

 

 

AIHEKOKONAISUUDET

 

Aktiivinen kansalainen ja yrittäjyys (MU1)

Laaditaan omia tulkintoja ja tuotoksia. Rohkaistutaan esiintymään ja kehitetään itseilmaisua. Opetellaan ottamaan vastuuta omista tekemisistä.

 

Hyvinvointi ja turvallisuus (MU2, MU3)

Peilataan suomalaista tapakulttuuria ja perinteitä vieraaseen musiikkiperinteiseen ja tapakulttuuriin. Yhteistoiminnalla edistetään vuorovaikutusta ja viihtyvyyttä.

 

Kestävä kehitys (MU1, MU2, MS3, MU4, MU5)

Yhteismusisoinnilla ja harjoittelulla edistetään pitkäjänteisyyttä. Oppilasta kasvatetaan musiikin kuluttajana toimimiseen ja ääniympäristöstä vastuunottamiseen, unohtamatta melun ja kuulonhuollon merkitystä.

 

Viestintä ja mediataito (MU1, MU3)

Oppilasta ohjataan mediakriittisyyteen sekä musiikkivalinnoissaan eettisyyteen ja esteettisyyteen. Musisoinnilla edistetään ilmaisullisia taitoja.

 

Teknologia ja yhteiskunta (MU4)

Tutustutaan musiikkiteknologiaan ja edistetään teknistä osaamista.