LUKION JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

 

Järjestyssäännöt perustuvat käsitykseen, että lukiolaiset käyttäytyvät asiallisesti ja järkevästi sekä ottavat huomioon muut kouluyhteisössä työskentelevät. Koska koulutalossa toimii kaksi oppilaitosta, peruskoulu ja lukio, tulee erityisesti ottaa huomioon turvallisuusnäkökohdat. Sen vuoksi kulkuväyliä ei saa tukkia jättämällä niille laukkuja eikä istumalla käytävissä tai portaikoissa.

Turvallisuuden, työrauhan ja viihtyvyyden takaamiseksi on tärkeää käyttäytyä asiallisesti, suorittaa tehtävät tunnollisesti, ottaa huomioon toiset ihmiset ja noudattaa koulun järjestyssääntöjä.

1. KOULUALUE

Koulualueena pidetään koulurakennuksen tiloja ja koulun piha-aluetta.  Myös liikuntasali ja jäähalli ovat koulualuetta koulupäivän aikana.

 

2. KOULUN ALKAMINEN

Koulu alkaa klo 8.50 ja päivänavauksella keskusradion kautta. Lukuvuoden työsuunnitelmassa määrätään oppituntien tarkka alkamisaika.

3. OPPITUNNIT

Oppitunneille saavutaan täsmällisesti. Päällysvaatteet ja päähine eivät saa olla luokassa. Ne jätetään mieluiten luokan ulkopuolelle naulakkoon tai omaan lokeroon. Tunneilla käyttäydytään hyvien tapojen mukaan. Roskat ja tarpeettomat paperit lajitellaan niille varattuihin astioihin. Tunnin lopuksi jätetään luokka ja oma paikka siistiin kuntoon.

Opiskelijoilla on oikeus työrauhaan ja mielipiteensä ilmaisemiseen, jos se liittyy käsiteltävään aiheeseen. Jokainen on osaltaan vastuussa omasta ja toisten opiskelusta. Matkapuhelimet ja muut elektroniset laitteet on pidettävä oppitunneilla ja kokeissa suljettuina.

4. VÄLITUNNIT

Välitunnit on tarkoitettu virkistäytymistä ja seuraavalle tunnille valmistautumista varten. Välituntialueena on koulun tontti ja koulurakennukset. Ruoka-, väli- ja vapaatuntien aikana opiskelijat voivat poistua koulun alueelta omalla vastuullaan.

ATK-luokassa, luokassa 14  ja Oppilaskunnan tilassa noudatetaan niihin annettuja ohjeita. Työskentelyn lopuksi koneilta kirjaudutaan aina ulos ja koneet sammutetaan.  Tietokoneiden asetusten ja käyttöliittymien muuttaminen on kiellettyä.

5. POISSAOLOT

Poissaolo oppitunneilta on sallittua sairauden tai muun etukäteen esitetyn syyn vuoksi.  Poissaoloselvitys esitetään aineenopettajalle.

Mikäli selvitettyjen poissaolojen määrä kurssin aikana ylittää 6 tuntia, on oppilaan annettava lisänäyttöjä arviointia varten voidakseen osallistua kurssikokeeseen, esim. osallistumalla tukiopetukseen tai tekemällä sovittuja lisätehtäviä.

Mikäli oppilaalla on aiheettomia tai selvittämättömiä poissaoloja ja kuusi poissaolotuntia ylittyy, kurssin suorittaminen keskeytyy.  Kaksi myöhästymistä oppitunnilta tulkitaan yhdeksi poissaolokerraksi. 

Koulun yhteiset tilaisuudet koskevat kaikkia opiskelijoita ja niistä poissaoloon on oltava lupa. Yhteisiä tilaisuuksia ovat esimerkiksi jumalanpalvelukset, konsertit, teatteriesitykset, penkinpainajaiset ja vanhojenpäivät.

Jos poissaoloa ei ole selvitetty viimeistään oppiaineen toiseksi seuraavalla tunnilla, katsotaan poissaolo tahalliseksi.  Rehtori myöntää luvan yli kolmen päivän poissaoloon..

6. TYÖRAUHA

Jokaiselle opiskelijalle on taattava oikeus opiskeluun ja opettajalle mahdollisuus häiriöttömään työhön opetustehtävässä. Toisten fyysinen ja henkinen kiusaaminen on kielletty.

Kouluyhteisön jäsenten tulee asiallisella ja rauhallisella käyttäytymisellä pyrkiä edistämään koulun työrauhaa.

Opetusta häiritsevä opiskelija voidaan määrätä poistumaan jäljellä olevan oppitunnin ajaksi luokkahuoneesta tai muusta tilasta, jossa opetusta annetaan, taikka oppilaitoksen järjestämästä tilaisuudesta. Opiskelijan osallistuminen opetukseen voidaan evätä enintään jäljellä olevan työpäivän ajaksi, jos on olemassa vaara, että toisen opiskelijan tai oppilaitoksessa tai muussa opetustilassa työskentelevän henkilön turvallisuus kärsii opiskelijan väkivaltaisen tai uhkaavan käyttäytymisen vuoksi taikka opetus vaikeutuu kohtuuttomasti opiskelijan häiritsevän käyttäytymisen vuoksi.

 Opiskelijalle, joka häiritsee opetusta tai muuten rikkoo järjestystä taikka menettelee vilpillisesti, voidaan antaa kirjallinen varoitus.

Jos rikkomus on vakava tai jos opiskelija jatkaa em. epäasiallista käyttäytymistä kirjallisen varoituksen saatuaan, hänet voidaan erottaa oppilaitoksesta määräajaksi, enintään vuodeksi.

Muilta osin työrauhan ylläpitämisessä noudatetaan lukiolainsäädännön sallimia keinoja.

Kouluyhteisön jäsenten oikeusturvaa valvoo rehtori.

7. KOULUN OMAISUUS

Kaikkea koulun omaisuutta tulee käsitellä huolellisesti. Sille tapahtuneesta vahingosta on tehtävä heti ilmoitus jollekin opettajalle.  Aiheuttamansa vahingon opiskelija on velvollinen korvaamaan. Jokaisen tulee osaltaan huolehtia ympäristönsä siisteydestä ja järjestyksestä. Roskat viedään niin sisällä kuin ulkonakin niille tarkoitettuihin säiliöihin. Muillakin tavoin on pyrittävä siihen, ettei koulun henkilökunnan työmäärää tarpeettomasti lisätä.

8. LUKIOLAISTEN RUOKAILU

Lukiolaiset menevät lounaalle koulun ruokasaliin lukujärjestyksen mukaisesti.

Ruokalassa käyttäydytään asiallisesti ja sen jonoissa noudatetaan hyvää järjestystä. Sovittuja ruokailuvuoroja on noudatettava. Ulkovaatteita, päähineitä tai laukkuja ei tuoda ruokalaan. Jokaisen tulee omalta osalta huolehtia ruokalan siisteydestä. Ruokalassa ja kahviossa noudatetaan annettuja ohjeita mm. ruuan ottamisesta, astioiden palautuksessa ja roskien lajittelussa. Ruoka-aikoina ruokala on tarkoitettu vain ruokailukäyttöön.

9. VILPPI JA VILPIN YRITYS

Vilpillinen toiminta koetilaisuudessa ja muussa itsenäisessä työskentelyssä, kuten esimerkiksi tutkielman tai esitelmän valmistelemisessa, johtaa suorituksen hylkäämiseen ja sen saattamiseen opettajakunnan ja vanhempien tietoisuuteen.

 

10. PÄIHTEET JA TUPAKOINTI

Tupakointi ja nuuskaaminen on kouluaikana kielletty koulun alueella, samoin kuin opintomatkoilla ja koulun järjestämissä tilaisuuksissa.  Alkoholijuomien ja huumeiden hallussapito sekä niiden vaikutuksen alaisena esiintyminen koulualueella, koulun järjestämissä tilaisuuksissa ja opintomatkoilla on kielletty.

11. KOULUTILOJEN KÄYTTÖ VAPAA-AIKANA.

Lupa koulutilojen käyttöön vapaa-aikana on kysyttävä rehtorilta, jolloin tilaisuuden järjestelyistä on sovittava etukäteen rehtorin kanssa.

12. PAINOTUOTTEET

Opiskelijat saavat julkaista sekä levittää painotuotteita ja muuta tiedotusaineistoa, mikäli se ei haittaa koulun työrauhaa tai ole hyvien tapojen vastaista. Koulun tiloja ei saa käyttää sellaisen aineiston esilläpitämiseen, joka ei tue koulussa annettavaa kasvatusta. Kaupallista tai yleisiin poliittisiin vaaleihin liittyvää mainosaineistoa ei koulussa saa julkaista eikä levittää ilman rehtorin lupaa.  

13. KOULUMATKAT

Koulukyydityksiä käytettäessä noudatetaan autonkuljettajan antamia ohjeita.  Turvallisuusvaatimukset on huomioitava kaikissa tilanteissa

Ajoneuvot ja polkupyörät on koulun pihalla paikoitettava niille varatuille paikoille.

14. SÄÄNTÖJEN VOIMASSAOLO

Järjestyssäännöt ovat voimassa seuraavasti:

Lukujärjestyksen mukaisen koulupäivän aikana koulualueella (tupakointikielto lain mukaan koulun alueella aina) ja kaikissa koulun järjestämissä tilaisuuksissa.

Asioissa, joista ei järjestyssäännöissä tai ohjeissa erikseen määrätä, noudatetaan voimassa olevaa lainsäädäntöä.